Asiakastarinat – 12.10.2026

Bondatan Mika Pinola (vas.), HANZAn Hannu Hosio ja Bondatan Taru Lavander ovat olleet järjestämässä rekrytointikoulutusta.
Osaavista särmääjistä on pula Pohjois-Pohjanmaalla, mutta alueen teollisuusyritykset eivät jääneet odottamaan. Bondatan, Jedun sekä työllisyysalueiden (YKN ja Raahe) yhdessä toteuttaman rekrytointikoulutuksen kautta 14 henkilöä työllistyi neljään yritykseen: HANZAlle, Mecanovalle, Scanfilille ja Darekonille. Yhdelläkään heistä ei ollut aiempaa alan kokemusta. Kasvu vaatii osaajia ja seuraava koulutus on jo suunnitteilla.
Pohjois-Pohjanmaalla on paljon valmistavaa teollisuutta ja erityisesti ohutlevy-sopimusvalmistusta. Siksi osaavista särmääjistä on ollut pulaa jo vuosia. Kun valmiita tekijöitä ei löydy, heidät on koulutettava itse.
Tähän tarpeeseen vastaa rekrytointikoulutus. Se on työnantajan tarpeisiin räätälöity koulutus, jonka jälkeen osallistuja työllistyy suoraan yritykseen. Työnhakija saa uuden ammatin maksutta, ja yritys saa juuri sitä osaamista, jota se tarvitsee.
Koulutus toteutettiin kahden työllisyysalueen alueella, ja siihen valittiin yhteensä 17 osallistujaa.
Koulutus suunniteltiin alusta asti koko alueen hyväksi eikä yhden yrityksen tarpeisiin. ”Ei ajateltu pelkästään meitä, vaan koko aluetta”, kertoo HANZAn HR Business Partner Hannu Hosio.
Koulutukseen haetaan työllisyysalueen kautta. Bondata käy hakijat läpi yhdessä työllisyysalueen ja oppilaitoksen kanssa, ja lupaavimmat kutsutaan haastatteluun. HANZAn tapauksessa Hannu Hosio ja Bondatan avainasiakkuuspäällikkö Taru Lavander haastattelivat hakijat yhdessä, ja lopullisen valinnan teki yritys. Koska koulutus on suomeksi, hakijalta edellytetään suomen kielen taitoa.
Koulutuksessa opitaan särmäyksen perusteet, kuten piirustusten lukeminen, mittavälineiden käyttö ja materiaalitieto. HANZAn kokeneet särmääjät kävivät oppilaitoksessa jo koulutuksen aikana, joten opiskelijat pääsivät tutustumaan yrityksen omiin työtapoihin esimerkin kautta. Koulutuksen jälkeen matka jatkuu työharjoitteluun kohdeyritykseen ja sieltä työsuhteeseen.
Koulutus on osallistujalle maksuton. Bondata järjestää koulutuksen yhdessä Jedun sekä työllisyysalueen kanssa. Koulutuksen ajalta osallistuja saa työttömyysetuuden sekä kulukorvauksen. Bondatan rekrytointikoulutuksista vastaava Mika Pinola on tyytyväinen toimijoiden väliseen yhteistyöhön: ”Täytyy kiittää Jedua ja työllisyysalueita todella sujuvasta yhteistyöstä rekrytointikoulutuksiin liittyen, meillä kaikilla on vahva tahtotila löytää osaajia alueelle”
Parasta on, että koulutuksen päässä odottaa oikea työpaikka. Hyväksytysti koulutuksen suorittaneet saavat Bondatalta vähintään vuoden työsopimuksen, ja työ tehdään koulutukseen sitoutuneessa yrityksessä. ”Ei siinä lähdetä kokeilemaan. Se on ihan aito tarve, johon näitä henkilöitä koulutetaan”, HANZAn Hannu Hosio sanoo.

HANZAn Oulaisten tehtaalla työskennellään moderneissa tiloissa.
Viimeisimpään HANZAn koulutukseen valittiin alun perin kymmenen henkilöä, mutta koulutuksen eri vaiheissa muutama hakija jättäytyi pois ohjelmasta. Kaikkiaan työharjoitteluun siirtyi seitsemän henkilöä, ja nyt he ovat yrityksessä töissä.
Uudet särmääjät ovat vasta uransa alussa, sillä ammattiin kasvaminen vie noin vuoden. Koulutus antoi silti vahvan lähtöpisteen. Tavallisesti kokemattoman työntekijän kanssa aloitetaan mittavälineistä ja materiaaleista, mutta nyt perusasiat olivat jo hallussa. ”Rekrytointikoulutus hoitaa alkupuolen. Tiedetään jo, mihin ollaan tulossa”, Hosio kiteyttää.
Hosion mukaan onnistumisen avain oli yrityksen mukanaolo jo koulutusvaiheessa. Kun opetuksessa käytiin läpi HANZAn omia työtapoja, siirtyminen tuotantoon helpottui. Samaa mallia jatketaan myös seuraavassa koulutuksessa.
Yksi asia tehdään ensi kerralla toisin. Ensimmäiset työsuhteet alkoivat juhannuksen aikaan, jolloin moni kokenut perehdyttäjä oli lomalla. Siksi seuraava koulutus ajoitetaan lomakauden ulkopuolelle, ja työharjoittelun alkuvaiheen opastukseen panostetaan entistä enemmän.
Rekrytointikoulutus on vain yksi osa Bondatan ja HANZAn yhteistyötä, joka on jatkunut jo yli vuosikymmenen. Tänä aikana HANZA on hyödyntänyt lähes koko Bondatan palveluvalikoimaa: rekrytointia ja suorahakua, henkilöstövuokrausta, rekrytointikoulutuksia, Akatemiaa, muutosturvaa ja henkilöstötutkimuksia. Yhdessä on selvitetty myös kansainvälisen työvoiman mahdollisuuksia.
HANZAn ajatus on selvä. Kun talous kääntyy kasvuun, yrityksellä pitää olla käytössä kaikki keinot, eikä yhtään vaihtoehtoa voi sulkea pois. Siksi uusia osaajia haetaan rinnakkain rekrytoinnin, henkilöstövuokrauksen ja rekrytointikoulutusten kautta.
Taru Lavander kuvaa suhdetta enemmän kumppanuudeksi kuin pelkäksi yhteistyöksi: ”Tullaan loistavasti toimeen ja tuetaan toisiamme.”
HANZA ja Bondata valmistelevat jo seuraavaa rekrytointikoulutusta. Se on tarkoitus aloittaa marraskuun loppupuolella, ja siihen valitaan alustavasti noin kahdeksan osallistujaa.
Etsitkö uutta ammattia? Rekrytointikoulutus sopii sinulle, jos haluat vaihtaa alaa tai aloittaa teollisuudessa ilman aiempaa kokemusta. Saat maksuttoman koulutuksen, opit kokeneilta särmääjiltä ja vähintään vuoden työsopimuksen.
Hae mukaan marraskuun koulutukseen
Onko yritykselläsi pula osaajista? Bondata räätälöi rekrytointikoulutuksen juuri teidän tarpeisiinne ja hoitaa prosessin hausta valintoihin. Saat työntekijöitä, jotka osaavat perusasiat jo ensimmäisenä työpäivänä. Kysy lisää koulutuksista lähimmältä Bondata yksiköltä!
Rekrytointikoulutus on yrityksen tarpeisiin räätälöity koulutus, jonka jälkeen osallistuja työllistyy suoraan yritykseen. Bondata toteuttaa niitä yhdessä työllisyysalueiden ja oppilaitosten kanssa.
Ei. Koulutus on osallistujalle maksuton. Koulutuksen ajalta saa työttömyysetuuden ja kulukorvauksen työllisyysalueen päätöksen mukaisesti.
Ei tarvita. Koulutus opettaa perusteet, kuten piirustusten lukemisen ja mittavälineiden käytön. Koulutus toteutetaan suomeksi, joten suomen kielen taito on tarpeen.
Työllisyysalue rajaa osallistumiskelpoiset hakijat. Bondata tekee esikarsinnan yhdessä oppilaitoksen kanssa, ja lopuksi hakijat haastatellaan kasvokkain. Lopullisen valinnan tekee työllistävä yritys.
Seuraava rekrytointikoulutus alkaa 30.11. ja siihen on kahdeksan paikkaa. Koulutuksen käyneet työllistyvät särmääjäksi tai levytyökeskuksen käyttäjäksi HANZAn Oulaisten tehtaalle. Hae mukaan
Ota yhteyttä Bondataan. Suunnittelemme koulutuksen yrityksesi tarpeisiin ja hoidamme yhteistyön työllisyysalueen ja oppilaitoksen kanssa.
