EtusivuAjankohtaistaKäytätkö tekoälyä työnhaussa? Rekrytoija neuvoo, missä siitä on eniten hyötyä ja mitä kannattaa välttää

Vinkit työnhakijalle03.09.2026

Käytätkö tekoälyä työnhaussa? Rekrytoija neuvoo, missä siitä on eniten hyötyä ja mitä kannattaa välttää

Bondatan rekrytoija Taru Ursin muistuttaa, että tekoäly toimii työnhaussa parhaiten sparraajana, ei hakijan äänen korvaajana. Kuvat: Marjaana Malkamäki

Tekoälystä on tullut monelle arkipäiväinen apuri työnhaussa. Samalla sen käyttöön liittyy kuitenkin sudenkuoppia, jotka voivat pahimmillaan heikentää hakemuksen uskottavuutta. Bondatan kokenut rekrytoija Taru Ursin kertoo, missä tekoälystä on työnhakijalle eniten hyötyä ja missä sen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Duunitorin kanssa.

Tekoälyn avulla kuka tahansa voi nykyään tuottaa nopeasti vakuuttavan CV:n ja hakemuskirjeen. Bondatalla työskentelevän Taru Ursinin mukaan tämä on jo muuttanut sitä, mitä rekrytoija voi hakemuksesta päätellä.

”Hyvin kirjoitettu hakemus on hyvä lähtökohta, mutta se ei tee kenestäkään loppujen lopuksi hyvää hakijaa. Tärkeämpää on, että työnhakija osaa perustella ja kertoa laajemmin omasta osaamisestaan ja kokemuksestaan.”

Ursin työskentelee Bondatalla, joka on työnhakijoita ja työntekijöitä etsiviä yrityksiä eri puolilla Suomea yhdistävä henkilöstöpalveluyritys. Työssään Bondatan rekrytoijat näkevät läheltä myös sen, miten tekoäly muuttaa työnhakua ja hakijoiden arviointia.

Ursinin mukaan tekoälystä kannattaa ottaa työnhaussa rohkeasti kaikki hyöty irti. Metsään saatetaan kuitenkin mennä siinä vaiheessa, jos hakijan oma ääni katoaa ja hakemus alkaa kuulostaa liian silotellulta.

”Anna tekoälyn auttaa oman osaamisesi sanoittamisessa ja toimia sparraajana, mutta älä anna sen puhua puolestasi.”

Ursin kertoo nyt neljä tapaa hyödyntää tekoälyä onnistuneesti työnhaussa.

 

1. Pyydä tekoälyä avaamaan työpaikkailmoituksen tärkeimmät vaatimukset

Tekoälyn käyttö kannattaa aloittaa jo ennen hakemuksen kirjoittamista.

Ursin suosittelee antamaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen tekoälylle ja pyytää sitä nostamaan esiin tehtävän tärkeimmät osaamisvaatimukset.

”Tekoälyltä voi kysyä, mitä tässä tehtävässä oikeastaan haetaan ja mitkä vaatimukset ovat kaikkein olennaisimpia. Sen jälkeen niitä voi peilata omaan osaamiseen ja miettiä, mitä vahvuuksia ja konkreettisia esimerkkejä hakemuksessa kannattaa tuoda esiin.”

Ursinin mukaan tekoälyn kanssa voi myös pohtia, miten sanoittaa omaa osaamistaan silloin, kun se ei suoraan vastaa kaikkia ilmoituksen vaatimuksia.

”Keskustelu voi auttaa arvioimaan myös sitä, kannattaako paikkaa hakea lainkaan. Sparraillessa voi tulla myös sellainen fiilis, ettei työpaikka lopulta olekaan itselle sopiva.”

Bondatan rekrytoija Taru Ursin muistuttaa, että tekoäly toimii työnhaussa parhaiten sparraajana, ei hakijan äänen korvaajana.

2. Kirjoita itse omin sanoin ja pyydä tekoälyä parantamaan tekstiä

Oman osaamisen sanoittaminen voi Ursinin mukaan olla monelle työnhakijalle vaikeaa. Juuri siinä tekoäly voi olla hyvä apuri. Koko hakemuksen tai CV:n kirjoittamista sille ei kuitenkaan kannata ulkoistaa.

”Parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun kirjoittaa ensin itse omalla tyylillään. Sen jälkeen tekoälyä voi pyytää esimerkiksi tiivistämään tekstiä, selkeyttämään lauserakenteita tai ehdottamaan vaihtoehtoja kuluneille ilmauksille.”

Ursinin mukaan kokonaan tekoälyllä kirjoitetun hakemuksen tunnistaa usein jo yhdellä vilkaisulla. Teksti voi olla viimeisteltyä ja kieliopillisesti moitteetonta, mutta samalla persoonatonta.

”Kun luet tekstiä läpi, sinusta pitäisi tuntua siltä, että tämä on minun tekstiäni ja pystyn seisomaan kaiken kirjoittamani takana.”

Kun tekoäly auttaa yhä useampia tuottamaan sujuvaa hakutekstiä, oman persoonan merkitys korostuu entisestään.

”Persoonalliset hakemukset erottuvat. Tekstiin voi tuoda vaikkapa huumoria tai jonkin pienen knoppitiedon itsestään. Luovalla alalla taas hakemuksen toteutuksessa voi käyttää enemmän luovuutta.”

3. Harjoittele työhaastattelua tekoälyn kanssa

Ursinin mukaan tekoäly sopii erityisen hyvin työhaastatteluun valmistautumiseen. Sille voi antaa työpaikkailmoituksen, CV:n ja hakemuksen ja pyytää niiden pohjalta mahdollisia haastattelukysymyksiä.

”Näin voi huomata jo etukäteen, mitkä kysymykset tuntuvat vaikeilta ja mihin omasta kokemuksesta on hankala keksiä konkreettista esimerkkiä. Kun vastauksia harjoittelee tekoälyn kanssa ja saa niistä palautetta, oikeaan haastatteluun on helpompi valmistautua.”

Vastauksia ei Ursinin mukaan kuitenkaan kannata opetella ulkoa.

”Ulkoa opetellut vastaukset paistavat työhaastattelussa läpi. Kannattaa muistaa, että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Tärkeää on, että kuulostat itseltäsi ja tuot esille omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi.”

Etukäteen harjoittelu voi tuoda varmuutta myös jännittävään haastattelutilanteeseen. Vaikka oman osaamisensa tuntisi hyvin, jännitys voi tehdä puhumisesta yllättävän vaikeaa.

”Kun kysymyksiä ja omia esimerkkejä on miettinyt valmiiksi, itse haastattelutilanteessa on helpompi keskittyä vastaamiseen.”

4. Varaudu perustelemaan työhaastattelussa, mitä oikeasti osaat

Jos työnhaku etenee haastatteluun, hakemus ja CV ovat jo herättäneet rekrytoijan kiinnostuksen. Sen jälkeen ratkaisee yhä enemmän se, miten hakija pystyy kertomaan osaamisestaan omin sanoin.

”Minulle on entistä tärkeämpää, että hakija pystyy avaamaan omaa osaamistaan ja kokemustaan laajemmin. Pelkkä tieto siitä, kuinka kauan on työskennellyt tietyssä tehtävässä, ei vielä kerro kaikkea. Haluan kuulla myös siitä, mitä hän on saanut aikaan, missä hän on onnistunut ja mitä hän on työnsä kautta oppinut.”

Ursin on kuullut tilanteista, joissa tekoälyn avulla tehty hakemus on vastannut hyvin tehtävän vaatimuksia, mutta haastattelussa hakija ei ole pystynyt perustelemaan osaamistaan konkreettisesti.

”Kyllä haastattelussa viimeistään selviää, jos hakemuksessa on värittänyt omaa osaamistaan liikaa tai pahimmassa tapauksessa keksinyt asioita.”

Tekoäly voi siis auttaa työnhaussa paljon, mutta se ei korvaa hakijan omaa kokemusta, motivaatiota ja tapaa kertoa niistä.

”Jos olet oikeasti kiinnostunut työpaikasta ja oikeasti haluat sen, aitous kyllä tulee läpi.”

Bondatan kautta voit työllistyä esimerkiksi vakituiseen, määräaikaiseen tai keikkatyöhön – katso avoimet paikat »

Hakuprosessi ja avoimet paikat

Voit hakea suoraan avoimiin työpaikkoihin sivuiltamme tai jättää avoimen hakemuksen työnhakupalveluumme. Avoin hakemus ei sido sinua mihinkään — päätät itse, otatko tarjotun työn vastaan, kun sellainen löytyy. Voit myös ottaa yhteyttä lähimpään paikalliseen Bondata-toimistoomme, joita on yli 20 ympäri Suomen.

Kaikki avoimet paikat löydät osoitteesta henkilostopalvelut.bondata.fi/tyonhakijalle/avoimet-tyopaikat/. Listaa päivitetään jatkuvasti, ja paikat kattavat laajan kirjon toimialoja ja tehtäviä ympäri Suomen. Kannattaa myös seurata Bondataa sosiaalisessa mediassa, sillä uusia paikkoja ilmoitetaan aktiivisesti myös siellä.

Kyllä. Meiltä löytyy tehtäviä myös ensikertalaisille — erityisesti kesätyö- ja kausipaikat ovat erinomainen tapa aloittaa työura. Bondatan verkkoperehdytys varmistaa, että olet valmis aloittamaan työt, vaikka taustalla ei olisi pitkää kokemusta.

Bondata

Henkilöstö- ja tutkimuspalvelut
Lisää kirjoittajalta

Uusimmat artikkelit

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostiisi tuoreimmat uutiset ja blogit sekä tietoa Go Onin henkilöstö- ja tutkimuspalveluista.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.