Referenssit – 08.07.2025
Harvia on luottanut Bondataan (ent. Go On) jo vuodesta 2016 lähtien. Ketterä rekrytointimalli tukee muuramelaisen saunajätin kasvua tarjoamalla työvoimaa, joka vastaa sesonkivaihteluihin ja mahdollistaa nopean reagoinnin kasvaviin tuotantotarpeisiin.
Harvia ja Bondata ovat viihtyneet samoilla lauteilla jo pitkään. Tiivis yhteistyö mahdollistaa sekä lyhytaikaiset kausityöt että polun vakituiseen työsuhteeseen Harvialla.
– Ensisijainen tavoitteemme on ollut, että vuokratyöntekijät voivat siirtyä vakituiseen työsuhteeseen meille. Tämä malli on toiminut hyvin, kertoo Harvian Muuramen tehtaan tuotantojohtaja Tuomo Kakkonen.
Vuosien varrella Harvia on saanut Bondatan kautta tekijöitä monenlaisiin tehtäviin – tuotannon työntekijöistä toimistohenkilökuntaan. Pääpaino on kuitenkin suorittavassa työssä, sillä valtaosa Harvian henkilöstöstä työskentelee tuotannon parissa. Sesonkiaikoina, kuten kesällä, tarve kasvaa entisestään.
– Esimerkiksi tänä kesänä haemme noin kymmentä kausityöntekijää tukemaan tuotantoa lomakaudella. Jatkossa määrä voi vielä kasvaa, myhäilee Kakkonen, joka aloitti itsekin mittavan Harvia-uransa viisitoistakesäisenä Muuramen tehtaalla.
Koronavuodet olivat Harvialle kiireistä aikaa, kun kotitaloudet panostivat saunoihin ja piha-alueisiin. Tuolloin tuotantomäärät kaksinkertaistuivat Muuramen yksikössä, ja henkilöstöä palkattiin jatkuvasti lisää.
– Koronavuodet olivat meille äärimmäisen vauhdikkaita. Ihmiset satsasivat kotiin ja saunoivat enemmän, kun matkustaminen oli rajoitettua. Bondatalle tulikin tuolloin pirauteltua tavallista enemmän, muistelee Kakkonen.
Pitkä yhteistyö tuo vakautta
Bondatan kanssa Harvia on rakentanut sujuvan rekrytointikanavan, jossa prosessit ovat hioutuneet tehokkaiksi. Yhteistyön jatkuvuutta tukee se, että rekrytointia hoitavat Bondatan puolella vakiintuneet henkilöt, jotka tuntevat Harvian tarpeet ja toimintakulttuurin.
– Meillä on tutut ja mukavat yhteyshenkilöt, joiden kanssa asiat hoituvat aina sukkelasti ja vailla turhia kiemuroita. Suunta on aina selvä, ja tämä on tärkeää, kun rekrytointitarpeet voivat vaihdella markkinatilanteen mukaan.
Harvia kasvaa kansainvälisesti
75-vuotisjuhlavuottaan viettävä Harvia on perinteikäs suomalainen yritys, mutta kasvu suuntautuu yhä enemmän maailmalle. Tällä hetkellä noin 80 % liikevaihdosta tulee kansainvälisiltä markkinoilta.
– Suomi on edelleen tärkeä markkina, mutta kovimmat löylyt otamme nyt kotimaan rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa saunamarkkina kasvaa kiivaasti, ja viime vuonna Yhdysvallat nousi ensimmäistä kertaa ohi Suomen Harvian suurimmaksi yksittäiseksi markkinaksi. Myös Aasiassa ja Australiassa on valtava potentiaali. Yksittäisistä maista Kakkonen mainitsee Japanin, jossa saunakulttuuri ottaa vauhtia etenkin saunomisen hyvinvointikulman ansiosta.
Kun markkinat vetävät ja saunat kiinnostavat maailmalla, yhteistyö Bondatan kanssa jatkuu tärkeänä osana Harvian kasvua ja tuotannon vahvistamista.
Muuramen suunnalla kiuaskivet hohkavat nyt tulikuumina.