EtusivuAjankohtaistaNäin toimii sujuva rekrytointi Filippiineiltä – Bondata hoitaa kaiken puolestasi

Kansainvälinen työvoima18.08.2025

Näin toimii sujuva rekrytointi Filippiineiltä – Bondata hoitaa kaiken puolestasi

Kun Suomesta ei löydy riittävästi osaajia, ratkaisu voi löytyä toiselta puolelta maailmaa. Bondatan kansainvälinen rekrytointimalli tuo huippuammattilaiset Filippiineiltä suoraan asiakkaan ovelle – valmiina aloittamaan työnsä.

Työvoimapula painaa monilla aloilla Suomessa. Esimerkiksi metalliteollisuus ja logistiikka etsivät jatkuvasti osaajia, mutta kotimaisia tekijöitä ei yksinkertaisesti ole riittävästi tarjolla.

“Tämä ei ole halpatyövoiman tuontia, vaan kyse on ratkaisuista, joilla suomalaiset yritykset voivat aidosti turvata toimintansa ja kasvunsa. Filippiineiltä rekrytoidaan vaativiin tehtäviin huippuammattilaisia, joita Suomesta ei yksinkertaisesti löydy”, kertoo Bondatan (entinen Go On Staff) liiketoimintajohtaja Lari Nurmi Tampereelta.

Bondata on toteuttanut kansainvälisiä rekrytointeja Filippiineiltä jo usean vuoden ajan, ja tulokset puhuvat puolestaan. Valtaosa kolmen vuoden aikana tulleista osaajista on edelleen Suomessa. Osa on tuonut perheensä mukanaan ja rakentanut uuden elämänsä tänne.

Miksi juuri Filippiinit?

Filippiineillä yhdistyy monta tekijää, jotka tekevät siitä ihanteellisen rekrytointimaan suomalaisyrityksille:

  • Hyvä englannin kielen taito – opetuskieli jo peruskoulusta lähtien
  • Korkea koulutustaso ja työmoraali
  • Pitkä kokemus teollisuudesta – erityisesti teknologiateollisuudesta ja konepajasektorilta, mutta myös monelta muulta alalta
  • Nopea sopeutuminen – motivoituneet työntekijät oppivat paikalliset käytännöt nopeasti

“Heillä on todella korkea asenne työntekoon. Joskus tuntuu, että kohteliaisuus menee jo vähän ylikin – eihän nyt joka käänteessä tarvitse avata ovia ja sanoa sir”, Nurmi naurahtaa.

Vaihe vaiheelta – näin Bondatan kansainvälinen rekrytointi toimii

Bondatan asiakkaan ei tarvitse huolehtia paperitöistä, lupa-asioista tai arjen järjestämisestä – koko prosessi hoituu alusta loppuun valmiiksi.

1. Yhteinen tarvekartoitus

Käydään läpi osaajatarve, aikataulu ja toimenkuva.

2. Osaajien haku ja testaus Filippiineillä

Bondata järjestää paikan päällä haastattelut, kielitestit ja osaamisen arvioinnit.

3. Valinta ja viralliset järjestelyt

Kaikki dokumentit, työluvat ja viisumit hoidetaan asiakkaan puolesta.

4. Matka ja asettuminen Suomeen

Bondata varaa lennot, järjestää asunnot, kalustuksen ja vastaanoton.

5. Perehdytys Tampereella ja kohdepaikkakunnalla

2–3 päivän ohjelma sisältää käynnit verotoimistossa, pankissa ja käytännön arjen asiat.

“Käymme yhdessä esimerkiksi katsomassa lähimmän koripallokentän. Kyse ei ole vain työpaikasta, vaan arjen rakentamisesta. Näin varmistamme, että arki lähtee rullaamaan ja töissä päästään keskittymään työntekoon”, Nurmi kuvaa.

6. Tuki myös jatkossa

Yhteyshenkilö Bondadalta varmistaa, että työntekijä sopeutuu ja työnantaja on tyytyväinen.

Miksi tämä toimii?

Bondatan malli toimii, koska se perustuu huolelliseen valmisteluun, inhimilliseen kohtaamiseen ja kokemukseen:

  • Prosessi on testattu ja selkeä – ei yllätyksiä asiakkaalle
  • Työntekijöistä pidetään huolta – perehdytys, asuminen, tuki
  • Motivoituneet osaajat – valitut tarkasti ja koulutettu tehtävään
  • Pitkäjänteinen vaikutus – useimmat jäävät pysyvästi Suomeen

“Jokainen Suomeen tullut työntekijä maksaa veroja ja rakentaa yhteiskuntaa alusta alkaen. Tämä ei ole lyhyen aikavälin hätäratkaisu, vaan kestävä keino rakentaa osaavaa työvoimaa Suomeen”, Nurmi kiteyttää.

Ota yhteyttä – me hoidamme loput

Onko sinulla rekrytointitarpeita, joihin Suomesta ei löydy osaajia? Meillä on ratkaisu. Bondatan kansainvälinen rekrytointipalvelu tekee asiasta helpompaa kuin uskotkaan.

Ota yhteyttä

Uusimmat artikkelit

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostiisi tuoreimmat uutiset ja blogit sekä tietoa Go Onin henkilöstö- ja tutkimuspalveluista.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.