Uutiset – 24.06.2025
Joukkueurheilijat oppiva jo varhain, että menestyksen takana on tiimityö. Vuorelan mukaan heidän vahvuutensa työelämässä perustuu siihen, että he ymmärtävät eri roolien merkityksen ja osaavat sitoutua yhteiseen tavoitteeseen.
”He eivät rakenna esteitä, vaan vievät asioita eteenpäin ja kunnioittavat yhteisiä arvoja.”
Kilpailuhenkisyys ja periksiantamattomuus ovat myös keskeisiä ominaisuuksia. Joukkueurheilijat ovat tottuneet jatkuvaan kehitykseen, itsensä ylittämiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen.
”He ovat käyneet läpi kovan seulan – vain murto-osa pääsee huipputasolle. Tämä kasvattaa sinnikkyyttä ja kykyä sietää paineita,” Vuorela toteaa.
Urheilijat suhtautuvat palautteeseen eri tavalla kuin moni muu. Bondatan riveissä on useita entisiä huippu-urheilijoita, jotka ovat siirtäneet kentiltä ja kaukaloista oppimansa taidot työelämään.
”He eivät ota rakentavaa palautetta loukkauksena, vaan arvokkaana lahjana, jonka avulla voi kehittyä. Tämä avoimuus oppimiselle on yksi syy, miksi he sopeutuvat nopeasti uusiin ympäristöihin ja kehittyvät työssään,”
Vuorela kertoo.
Joukkueurheilu opettaa myös nöyryyttä. Vuorelan mukaan urheilijat ymmärtävät, että menestys ei ole yksilön, vaan koko tiimin yhteinen saavutus.
”Jos itsellä on huono päivä, joukkuekaveri voi kantaa vastuuta. Sama pätee myös työelämässä: onnistuminen vaatii yhteistyötä ja toisten tukemista. Joukkueurheilutaustaiset henkilöt ovat vahvoja tiimipelaajia, joilla on kyky kuunnella, kunnioittaa ja rakentaa – ominaisuuksia, jotka ovat korvaamattomia missä tahansa työyhteisössä”, Vuorela kiteyttää.
Tutustu Bondatan entisiin kiekkoammattilaisiin, jotka työskentelevät erilaisissa asiantuntijarooleissa ja auttavat asiakkaitamme menestymään joka päivä yhä paremmin.